keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Muutoshallintaa


Muuttooni on aikaa kolme viikkoa ja keskeiset asiat on suunniteltu. Käytännön aikaansaannokset rajoittuvat paikallisen pankkitilin avaamiseen ja lukuisien lentojen varaamiseen. Tutkimustuotoksetkin ovat vielä viimeistelemättä. Asuntoa menen etsimään ensi viikolla ja lasten päivähoitokuvioon saadaan toivottavasti joku tolkku loppuvuoden aikana. Alati paisuvasta tehtävälistasta ja hieman haastavasta aikataulusta huolimatta olen noudattanut lähes orjallisesti brittiläistä sotapropagandaa.

Viiden vuoden takainen Rationalistin beta-versio sen sijaan olisi toiminut näin: 

 

Koliikkivauvan, pikkulapsiarjen ja väitöstutkimuksen yhdistäminen on ollut opettavainen seikkailu epämukavuusalueella ja muovannut parikymppisestä perfektionistista ja pilkunviilaajasta kokonaisuuteen keskittyvän optimistisen optimoijan.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kun väitöskirjan palautukseen on kaksi päivää...

...eikä yksikään kappale tai kuva ole valmis, on hyvä aika havaita peiton alla hiirenhiljaa -leikkiä leikkivän lapsen olevan 39+ asteen kuumeessa.

Postausideat surisevat päässäni, mutta kirjoittamisen tiellä on toistaiseksi pari muuttujaa.

torstai 18. syyskuuta 2014

Kun Rationalisti syyskenkäkaupoille lähti

Kaksi sanaa: välikausi ja goretex. Kuulostaako tylsältä? Niin minustakin, mutta äidinvaistoni on vihjaillut viileinä aamuina lasten tarvitsevan sopivat ja säänmukaiset syyskengät. Siispä suunta Stokkalle. Optimoidussa prosessissani ilmeni kuitenkin pari amatööritason ongelmaa:

1. Kenkiä käyttävät jalat jäivät kotiin.

2. Ne käytännöllisyydeltään ja ulkonäoltään parhaat tuotteet on myyty loppuun jo silloin kun me vielä kahlasimme uimarannalla.

3. Loputon riskianalyysi. Onko nää sittenkin vähän liian kylmät? Onko tää pohja vähän liian kova? Aukeeko noi nauhat juostessa?

Voisin vastedes ulkoistaa lastenvaatehankinnat jollekin innokkaalle lastenvaatebloggarille. 








tiistai 16. syyskuuta 2014

Esittelyssä työhuone

Viimeksi asuntoa etsiessämme haaveilin työhuoneesta. Sain niitä lopulta kaksi. Toimistoajan työpistettäni muu perhe käyttää ruokapöytänä, joten iltaisin tuijotan toisinaan tyhjää tekstidokumenttia piha-ateljeessani. Pidän erityisesti tilan avoimesta ja raikkaasta arkkitehtuurista.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Mitäköhän tästä tulee?


Ajatuksia parin kuukauden takaa:

Nimi paperiin ja paperi postiin. Neljän kuukauden päästä aloitan uudet työt uudessa maassa. Mahtavaa! Ainiin, sitä ennen täytyisi kirjoittaa väitöskirja ja pari artikkelia. Onnistuu(ko), onnistuu(ko)!(?) Kukakohan vuokraisi tai ostaisi meidän asunnon? Miten muutos järjestetään lasten kannalta kivuttomimmin? Oliko tässä nyt sittenkään mitään järkeä? Kyllä kaikki järjestyy, en tosin tiedä miten. Mitäköhän tästä tulee? Pitäiskö perustaa blogi?